Calypso von Lark

Alli on virtuaalihevonen.

ei saavutuksia

4v. 28.08.2016
6v. 28.09.2016
8v. 28.07.2017
ikääntyy 3 kk = 1 vv

Virallinen nimi Calypso von Lark
Rekisterinumero VH15-013-0189
Rotu Oldenburg
Sukupuoli Tamma
Säkä, väri 166cm, m
Syntymäpvm 28.07.2015, 8v
Omistaja VRL-07412
Kotitalli Gestüt Edelweiss
Kasvattaja Alondra
Painotuslaji Kouluratsastus
Koulutustaso Grand Prix

Luonne

Alli on käsiteltäessä varsin samanlainen kuin emänsä. Sitä ei kiinnosta ihmisen läheisyys ja se osaa esittää sen monella eri tavalla. Talutettaessa Alli on menossa aina aivan toiseen suuntaan tai aivan eri tahtiin kuin käsittelijänsä. Joko se kaahottaa tai matelee kuin pahainen etana. Karsinassa Allilla on taipumusta pyöriä. Jos ja kun se sidotaan kiinni, se yrittää parhaansa mukaan avata solmun. Harjatessa Alli nostelee koipiaan etenkin silloin, kun sen mahanalusta yrittää puhdistaa. On aivan turha toivoa, että tamma pitäisi jalkojaan ylhäällä itse sen aikaa kun kavioita puhdistetaan. Satuloidessa Alli pullistelee parhaansa mukaan ja suitsiessa heittelee päätään raivoisasti.

Kun Allin on taistelun jälkeen saanut varustettua, täytyy vielä päästä satulaan. Tammaa ei juurikaan kiinnosta nökötellä paikoillaan kun joku yrittää kiivetä sen selkään. Kaiken tämän kamppailun jälkeen pääsee kuitenkin näkemään ja kokemaan miksi Allia ylipäätään jaksaa. Tamma ei ole ratsastettaessa automaatti, mutta se on erittäin osaava. Alli antaa jonkin verran myös anteeksi ratsastajalleen, mutta jatkuvaa suusta nyppimistä se ei siedä. Alli toimii loistavasti omalla moottorillaan ja sen kaikki askellajit ovat aktiivisia ja miellyttäviä. Tamma taipuu ja asettuu helposti. Maastossa Alli on yllättävänkin rauhallinen ja sen kanssa voi lähteä hyvillä mielin vaikka uimaan. Tamma pärjää niin yksin kuin porukassakin.

Kotona Allia ei aina huvita mennä traileriin, mutta kisapaikoilla se on helppo lastata. Tamma on hieman hermostunut matkustaja, joten se vaatii aina seuralaisen. Kilpailupaikoilla Alli on yhtä junttura käsitellä kuin kotonakin ja saattaa hieman hirnua ja höristä muille hevosille. Toisaalta Allissa on hienoa se, että kun ratsastaja on päässyt satulaan, tamma osaa taas käyttäytyä loistavasti ja näyttää parhaat puolensa. Tamma ei hermostu kilpailutilanteista, vaan suorittaa tasaisesti ratsastajan apujen mukaan. Kunniakierrokselle päästessään Alli saattaa saada pukkihepulin, mutta yleensä pukit eivät ole niin isoja, että ne aiheuttaisivat ratsastajan tippumisen. © CC.

Suku

VIR MVA Ch Donatello von Lark
old, 173cm, m
KTK-II, VSN Ch, KRJ-I, KV-III
VSN Ch Duzedrawse
old, 177cm, m
KTK-I, KRJ-I, VVJ-I, Premier
Daiquiri evm
old, 178cm, m
Jamochaevm
old, 165cm, prn
VIR MVA Ch Samorn Zaire
old, 169cm, mkm
KTK-II, KRJ-I
Sandfordevm
old, 172cm, mksrt
Sarikaevm
old, 165cm, rnkm
Cretheis von Lark
old, 166cm, rn
KRJ-I
Marsious
old, 165cm, rn
KRJ-I, YLA2, Premier
Marlin evm
old, 170cm, mrn
Vivianneevm
old, 166cm, tmrn
Coral Madness
old, 164cm, m
KRJ-I, YLA2, Preferent
Marlowe evm
old, 166cm, m
Coralia evm
old, 162cm, rn

Jälkeläiset

Nimi Sukupuoli Rotu Syntymäaika Isä Saavutukset
Ch Cleodora von Lark Tamma Oldenburg 29.11.2015 Dawnfrost Wilmer KTK-II
Edelweiss' Jasmine Tamma Holstein 20.12.2017 Art of Movement LIN ei meriittejä

Kilpailut

näyttelymenestys

Alli kilpailee porrastetuissa.

Kouluratsastuksessa tasolla 11/11
Pisteitä 6783.63p

Hyppykapasiteetti ja rohkeus 0.00
Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 3191.15
Tahti ja irtonaisuus 3592.48
Tarkkuus ja ketteryys 0.00

Päiväkirja

20.06.2016 - Ratsastelua, kirjoittajana CC.

Olin tänään ratsastamassa Allin. Tamma käyttäytyi varustettaessa yhtä huonosti kuin aina, eikä se siis yllättänyt minua mitenkään. Loikkasin niin sanotusti vauhdista selkään ja ohjasin Allin uralle. Annoin tamman kävellä hetken aikaa pitkin ohjin ennen kuin siirryin alkuverryttelyn pariin. Tein Allin kanssa verryttelyä niin käynnissä kuin ravissakin ja taivuttelin sitä niin, että se oli hyvin kuulolla kun aloitin varsinaisen työskentelyn. Tein tamman kanssa väistöjä sekä avo- ja sulkutaivutuksia runsaasti ja sain näin Allia taivutettua ja suoristettua. Tamma työskenteli mainiosti ja oli hyvin avuilla. Alli pysyi kuolaimella hyvin myös laukannostoissa, vaikka tiedän sen joskus karkaavan silloin. Alli väisti parhaiten varmaankin juuri laukassa, mutta myös käynti ja ravi olivat oikein hyviä. Myös avo- ja sulkutaivutukset sujuivat Allilta. Yritin tehdä myös mahdollisimman paljon siirtymisiä, jotta pystyin varmistumaan siitä, että tamma oli todellakin avuilla eikä vain vaikuttanut siltä. Hetkittäin tahti oli hieman liian tarmokas kun siirryttiin nopeammasta askellajista hitaampaan, mutta mitä enemmän ratsastin, sitä paremmin Alli reagoi myös hidastaviin apuihin. Kun olin tyytyväinen tammaan, aloin tehdä loppuverryttelyä. Ei ole mitään syytä hinkuttaa hinkuttamisen vuoksi, mikäli molemmilla on hyvä mieli. Annoin Allin venyttää kaulaansa ja ravailla rauhallisesti. Vähitellen siirsin käyntiin ja annoin tamman kävellä pitkin ohjin. Ratsastuksen jälkeen pesin Allista hiet pois ja vein sen sitten tarhailemaan.

30.10.2017 - Tallitytön päiväkirjamerkintä, kirjoittajana kasvattaja

Koko viikko oli ollut sateinen ja tuulinen. Harkitsin välillä pitkään, että olisin ehdottanut Allin sisälle jättämistä, kun muut kopukat menevät ulos. Ongelmaksi tästä saattaisi kuitenkin syntyä se, että meidän Alli-neiti sinkoaisi tallin katosta läpi kaikella sillä energiallaan, jota se päivän mittaan itseensä kerää. Joten olen siis vain yrittänyt purra hammasta yhteen, ja kuskannut sen hevosen ulos. Tammaa on tosiaan saanut nyt pestä joka ikinen päivä, kun se on möyrinyt märässä maassa ja ottanut ilon irti näistä kaikkien rakastamista sadepäivistä. Jos nyt itse hevonen on joten kuten selvinnyt puhtaana, loimi on sitäkin kamalammassa kunnossa. Tämän viikon aikana Alli on ehtinyt jo rikkoa kahdet loimet, ja kolmas on hyvää vauhtia kulumassa puhki. En voi ymmärtää, mikä sitä tammaa vaivaa, kun sen pitää riehua päättömästi ja kuorruttaa itsensä mahtavan upeaan mutakerrokseen. Miten se edes jaksaa, kun sitä kuitenkin pyritään liikuttamaan ja juoksuttamaan tarha-aikojen ulkopuolellakin mahdollisimman paljon. Tänään tamma oli jo lentää mukkelismakkelis, kun se juoksenteli parin muun tyhjäpään kanssa hoitajaa pakoon. Alli tuntuu olevan se joukon johtaja, jota ilman koko ryhmärämä säilyisi ylipäätään hengissä suuremmalla todennäköisyydellä. En tiedä sotkeeko hevonen itsensä tahallaan, koska se seisoskelee aina niin nätisti ja tyytyväisen näköisenä hoitajan valutellessa lämmintä vettä sen päälle ulkoilun jälkeen. Minulta ja monelta muultakin tallityöntekijältä alkaa kuitenkin pian mennä hermo. Meillä kun on muutenkin kädet täynnä hommia, niin tällaisen ylimääräisen sekoilijan tihutyöt eivät ole kovinkaan toivottuja. Se mitä toivotaan on edes yksi sadeton päivä, jottei Alli pääsisi harrastamaan hauskoja mutaleikkejään.